Neurologinen kuntoutus
Musiikkiterapia osana neurologista kuntoutusta
Musiikkiterapiasta voit saada tukea toipumiseen ja arjessa selviytymiseen myös erilaisten
neurologisten sairauksien ja vammojen, kuten aivoverenkiertohäiriön (AVH), aivovamman tai Parkinsonin taudin äärellä.
Musiikkiterapeuttisilla menetelmillä voidaan tutkitusti edistää aivojen neuroplastisuutta eli kykyä muodostaa uusia hermoyhteyksiä. Tämä edesauttaa kuntoutumista esim. silloin, kun sairauden myötä tarvitaan tukea puheen uudelleen oppimiseen tai motoristen taitojen ylläpitämiseen ja/tai palautumiseen. Musiikin avulla voidaan myös lievittää erilaisia kiputiloja.
Musiikkiterapia ei vaadi mitään aiempaa musiikillista osaamista, sillä kaikki toiminta suunnitellaan asiakkaan lähtökohtiin sopivaksi. Terapiahetkissä tärkeintä on turvallinen ilmapiiri ja lämmin kohtaaminen, jossa mahdollistuu uudenlainen yhteys omaan itseen. Terapia toteutuu usein osana asiakkaan muuta kuntoutusta, esim. fysio- ja toimintaterapiaa. Myös kotikäynnit ovat mahdollisia.
Käyntiosoite
Kyllikinkatu 1
Sepänkeskus
Huonetila 231
40100 Jyväskylä
© 2025 Sointuen Musiikkiterapia. Kaikki oikeudet pidätetään.